Studio Onerva

Studio Onerva sijaitsee Kanta-Hämeessä, Tammelassa, Liesjärven kylällä. Vanhan Liesjärven kyläkoulun (nykyisen Liesjärven Kylätalon) entinen puutyöverstas on kunnostettu keramiikkastudion käyttöön. Pääkaupunkiseudulta perille pääsee reilussa tunnissa 2-tietä pitkin Porin suuntaan. Onerva on lähellä Liesjärven kansallispuistoa, joten osa kursseista luonnollisesti voidaan järjestää kansallispuiston maisemissa. Myös Liesjärven kylätalo toimii kurssipaikkana, villiyrttikursseja on järjestetty myös kylätalon pihapiirissä. 

Onervan keramiikkastudiolle mahtuu 6-8 henkilöä kerrallaan. Studiolla on oma laaja lasite- ja engobevalikoima. Kursseilla käytetään pääasiassa korkeanpolton kivitavarasavea, mutta erikoiskursseilla pääsee myös tutustumaan kotimaisiin villisaviin.. Onervalla on mahdollista valmistaa keramiikkaa lähes kaikilla keramiikan käsinrakennustekniikoilla, lukuunottamatta valusavitöitä ja dreijausta.

Kaikkiin Onervan omiin kursseihin kuuluu myös lyhyt teoriaosio, jossa käydään hieman läpi keramiikkaa ja saven vaiheita, lasittamista, tekniikoita yms. kurssiin liittyvää. Tervetuloa oppimaan!

Tilauskurssit voidaan räätälöidän pienryhmille sopiviksi. Keramiikka ja luontokursseja on myös mahdollista yhdistää: keramiikkakurssin jälkeen ihanan rentouttava luonnonkosmetiikkahetki puusaunan kera on täydellinen kokonaisuus. Kysy myös lounasmahdollisuutta, Liesjärven kylätalolla toimii myös pop up-kahvila Hongattaren huone.


kuvaaja Sanna Leinonen
kuvaaja Sanna Leinonen

Onervan yrittäjä

Olen Emmi-Riikka Marin, Onervan perustaja ja yrittäjä. Olen koulutukseltani keramiikka-artesaani luonto- ja ympäristöneuvoja ja omaan myös korkeakoulututkinnon taide- ja kulttuurialalta tuotannon puolelta. 

 Kaunis nimi Onerva kuului alunperin isoäidilleni. Perustin Onervan yhdistääkseni kaksi minulle tärkeää asiaa; luonto ja taide. Molemmat ovat asioita, jotka opettavat käsittelemään ja arvostamaan elämää, jotka ovat hauskoja ja vakavia yhtä aikaa ja mielestäni elintärkeitä, elämän arvoa lisääviä asioita. Haluan järjestää kursseja, joissa jokainen voisi olla läsnä näiden asioiden äärellä ja päästä osaksi sitä ihmeellistä maailmaa, jonka luonto ja luovuus avaavat.

Pidän Onervan Studiolla keramiikka- ja luontoaiheisia kursseja, sekä järjestän niitä myös tilauksesta muualla. Opetan myös keramiikkaa Lopen Opistossa viikko-opettajana, sekä pidän luonnonkosmetiikan työpajoja sekä villiyrttikursseja lähiseudun kansalaisopistoissa. 

Olen ollut mukana taidekentällä aiemmin tuottajan roolissa, pääasiassa musiikin ja lastenkulttuurin parissa. Tarve luoda jotain on ollut aina läsnä, mutta sen hyväksyminen ja tunnistaminen on kiehunut pikkuhiljaa kannen alla. Aiemmin ajattelin, etten itse osaa tai pysty, mutta voin mahdollistaa sen monelle muulle tuottajan roolissa. Kokeilemalla olen oppinut, että minäkin osaan ja pystyn luomaan taidetta, josta itse pidän ja josta myös muut saavat paljon iloa ja ihmetystä. Haluan auttaa myös muita huomaamaan, kuinka hauskaa on kokeilla uusia asioita, oppia uutta ja kokea luovuuden vapauttavia ja rauhoittavia tunteita. 

Sivun alalaidan galleriasta voit tutustua teoksiini.


CV

Kuvagalleria